Ruokasali_ylapalkki
Ateljee_ylapalkki
previous arrow
next arrow

Kari Suomalainen (1920 – 1999)

Joka aamu kun mä herään, mä ihmettelen kuinka taitava mä oon, sanoi kerran Kari Suomalainen, joka ei vaimonsa Lippe Suomalaisen mukaan ollut mikään vaatimaton mies. Karin omanarvontunto ei kuitenkaan ollut vailla pohjaa, sillä Kari oli ja on edelleenkin Suomen tunnetuin pilapiirtäjä, jonka luomat monet hahmot ovat syöpyneet lähtemättömästi suomalaisten mieliin.

Kari Suomalainen syntyi kulttuurikotiin, sillä hänen äitinsä oli kuvanveistäjä Emil Wikströmin tytär Estelle ja isänsä viulutaiteilija, musiikkikriitikko Yrjö Suomalainen. Alun perin Kari suunnitteli ryhtyvänsä taidemaalariksi ja aloitti 16-vuotiaana opinnot Ateneumin piirustuskoulussa. Kolmen vuoden jälkeen sota keskeytti taideopinnot, mutta sodan aikana taiteilijan lahjoja käytettiin hyväksi nimittämällä hänet TK-piirtäjäksi.

Sodan jälkeen Kari ajautui nopeasti lehtimaailmaan. Ensimmäiset julkaistut pilapiirrokset kuvittivat Arijoutsin pakinoita. Vuonna 1950 Kari ehdotti Helsingin Sanomien päätoimittajalle, että voisi ryhtyä tekemään päivän piirroksia ajankohtaisista aiheista ulkomailta saadun mallin mukaisesti. Ensimmäinen päivän piirros julkaistiin 31.12.1950 ja siitä alkoi yli 40 vuotta kestänyt ura Helsingin Sanomien pilapiirtäjänä.

Kari Suomalainen oli suomalaisen pilapiirroskulttuurin edelläkävijä ja hänen tyylinsä on saanut Suomessa runsaasti jäljittelijöitä. Karin piirrosten aiheet tarttuivat ajankohtaisiin aiheisiin ja politiikkaan, mutta poliitikkojen lisäksi Karin kuvissa elivät eri kansanryhmien edustajat. Myös Karin omakuva, pieni mustahattuinen ukko, tuli tunnetuksi lukemattomien piirrosten kautta.
Kari Suomalainen jäi Helsingin Sanomista eläkkeelle vuonna 1991, mutta ei kuitenkaan malttanut lopettaa piirtämistä. Itsenäisissä paikallislehdissä ilmestyi Karin piirroksia tasaisin väliajoin aina hänen kuolemaansa, kesään 1999 asti.

Kuvat © Kari Suomalaisen perikunta