|
EMIL
WIKSTRÖMIN TAITEILIJAKOTI
Visavuori
on kuvanveistäjä Emil Wikströmin kansallisromanttinen
ateljeekoti, jonka taiteilija suunnitteli ja toteutti Sääksmäen
maisemiin vuosina 1893-1912. Visavuori oli ensimmäinen
ns. erämaa-ateljee, joka Suomessa rakennettiin suomalaisuusaatteen
saattelemana Suomen maaseudulle etsiytyivät lähes
kaikki maailmalla opiskelleet taiteilijaystävykset: Axel
Gallén, Pekka Halonen, Jean Sibelius, Eero Järnefelt.
Visavuori
oli Emil Wikströmin koti ja ateljee. Ensimmäisessä
Visavuoressa, joka rakennettiin paikalle vuosina 1893-1894,
asuin- ja työtilat olivat saman katon alla. Tämä
karjalaishenkinen hirsilinna kuitenkin tuhoutui tulipalossa
jo vuonna 1896 ja uusissa suunnitelmissa Wikström päätti
toteuttaa kodin ja ateljeen erillisinä rakennuksina.
Nykyinen asuinrakennus valmistui vuonna 1902 ja ateljeerakennus
vuotta myöhemmin 1903.
Visavuori
on säilynyt lähes muuttumattomana niistä ajoista,
kun Wikström siellä asui ja työskenteli. Erikoisen,
hirsisen asuinrakennuksen sisustus ja irtaimisto on alkuperäinen
ja siellä voi vieläkin kokea vuosisadan vaihteen
kulttuurikodin tunnelman.
Keskieurooppalaista
jugendia henkivä ateljeerakennus on kuin pieni linna.
Alkuperäiseen ateljeeseen kuuluivat paitsi korkea ateljeetila,
myös Suomen ensimmäinen pronssivalimo sekä
Wikströmin harrastuksiin liittyviä tiloja kuten
pieni pimiö ja ikioma tähtitorni. Valokuvauksen
ja tähtitieteen lisäksi Wikström harrasti musiikkia
ja puutarhanhoitoa, joten vuoden 1912 laajennuksessa hän
lisäsi ateljeerakennukseen talvipuutarhan sekä parven
veljensä rakentamia urkuja varten.
Visavuoren
museosäätiö perustettiin 1966. Wikströmin
perikunta lahjoitti taideteokset sekä rakennukset irtaimistoineen
museosäätiölle ja Visavuori avattiin yleisölle
vuonna 1967.
|