|
KARI
SUOMALAINEN (1920-1999)
Joka
aamu kun mä herään, mä ihmettelen kuinka
taitava mä oon, sanoi kerran Kari Suomalainen, joka ei
vaimonsa Lippe Suomalaisen mukaan ollut mikään vaatimaton
mies. Karin omanarvontunto ei kuitenkaan ollut vailla pohjaa,
sillä Kari oli ja on edelleenkin Suomen tunnetuin pilapiirtäjä,
jonka luomat monet hahmot ovat syöpyneet lähtemättömästi
suomalaisten mieliin.
Kari
Suomalainen syntyi kulttuurikotiin, sillä hänen
äitinsä oli kuvanveistäjä Emil Wikströmin
tytär Estelle ja isänsä viulutaiteilija, musiikkikriitikko
Yrjö Suomalainen. Alun perin Kari suunnitteli ryhtyvänsä
taidemaalariksi ja aloitti 16-vuotiaana opinnot Ateneumin
piirustuskoulussa. Kolmen vuoden jälkeen sota keskeytti
taideopinnot, mutta sodan aikana taiteilijan lahjoja käytettiin
hyväksi nimittämällä hänet TK-piirtäjäksi.
Sodan
jälkeen Kari ajautui nopeasti lehtimaailmaan. Ensimmäiset
julkaistut pilapiirrokset kuvittivat Arijoutsin pakinoita.
Vuonna 1950 Kari ehdotti Helsingin Sanomien päätoimittajalle,
että voisi ryhtyä tekemään päivän
piirroksia ajankohtaisista aiheista ulkomailta saadun mallin
mukaisesti. Ensimmäinen päivän piirros julkaistiin
31.12.1950 ja siitä alkoi yli 40 vuotta kestänyt
ura Helsingin Sanomien pilapiirtäjänä.
Kari
Suomalainen oli suomalaisen pilapiirroskulttuurin edelläkävijä
ja hänen tyylinsä on saanut Suomessa runsaasti jäljittelijöitä.
Karin piirrosten aiheet tarttuivat ajankohtaisiin aiheisiin
ja politiikkaan, mutta poliitikkojen lisäksi Karin kuvissa
elivät eri kansanryhmien edustajat. Myös Karin omakuva,
pieni mustahattuinen ukko, tuli tunnetuksi lukemattomien piirrosten
kautta.
Kari Suomalainen jäi Helsingin Sanomista eläkkeelle
vuonna 1991, mutta ei kuitenkaan malttanut lopettaa piirtämistä.
Itsenäisissä paikallislehdissä ilmestyi Karin
piirroksia tasaisin väliajoin aina hänen kuolemaansa,
kesään 1999 asti.
Kuvat
© Kari Suomalaisen perikunta
|