Emil Wikström (1864 - 1942)

Emil Wikströmin tie kuvanveistäjäksi ei ollut helppo. Näppärän, mutta köyhän pojan oli turha haaveilla taidekoulutuksesta omin varoin, mutta vähitellen hänen onnistui kerätä ympärilleen suojelijoiden joukko, joka lähetti hänet opiskelemaan koristeveistoa. Turun piirustuskoulusta tie vei Ateneumiin, josta Wikström lähti Wienin taideakatemiaan ja lopulta ystävänsä Axel Gallénin houkuttelemana Pariisiin.

Varsin nopeasti Emil Wikström kohosi Suomen käytetyimmäksi kuvanveistäjäksi. Hänen taiteensa, joka sai inspiraationsa ajan hengen mukaisesti oman maan kulttuuriperinnöstä ja erityisesti kansanrunoudesta, vetosi suomalaisiin. Wikströmin toteutettavaksi annettiin kaikki suurimmat julkiset veistotyöt: Säätytalon päätykolmio, Elias Lönnrotin muistomerkki ja J.V.Snellmannin muistomerkki. Lisäksi hänen kädestään ovat lähtöisin Kansallismuseon graniittikarhu ja Helsingin rautatieaseman lyhdynkannattajat.

Monet yksityiset keräilijät tilasivat Wikströmiltä suuriakin töitä, joita ovat mm. nykyisin Lahdessa oleva Aino-suihkukaivo sekä Tampereen Pohjanneito-suihkukaivo. Serlachiukset olivat Wikströmin tukijoita, mistä syystä Mäntässä on nähtävillä paljon Wikströmin töitä. Emil Wikström oli myös suosittu muotokuvien ja mitalien veistäjä.

Emil Wikström avioitui vuonna 1895 helsinkiläisen Alice Högströmin kanssa ja perhe kasvoi kolmella tyttärellä. Wikströmit asuivat pääosin Visavuoressa, mutta erityisesti lasten lähdettyä kotoa pariskunta asui pitkiä aikoja Helsingissä ja Visavuori palveli enemmänkin kesäkotina. Viimeiset vuotensa Wikström työskenteli jälleen Visavuoressa ja viimeinen työ jäi ateljeeseen valua vaille, kun sairaudet ja sota-ajan huono ravinto mursivat kuvanveistäjän terveyden ja hän kuoli talvella 1942.

Emil