|
EMIL
WIKSTRÖM (1864-1942)
Emil
Wikströmin tie kuvanveistäjäksi ei ollut helppo.
Näppärän, mutta köyhän pojan oli
turha haaveilla taidekoulutuksesta omin varoin, mutta vähitellen
hänen onnistui kerätä ympärilleen suojelijoiden
joukko, joka lähetti hänet opiskelemaan koristeveistoa.
Turun piirustuskoulusta tie vei Ateneumiin, josta Wikström
lähti Wienin taideakatemiaan ja lopulta ystävänsä
Axel Gallénin houkuttelemana Pariisiin.
Varsin
nopeasti Emil Wikström kohosi Suomen käytetyimmäksi
kuvanveistäjäksi. Hänen taiteensa, joka sai
inspiraationsa ajan hengen mukaisesti oman maan kulttuuriperinnöstä
ja erityisesti kansanrunoudesta, vetosi suomalaisiin. Wikströmin
toteutettavaksi annettiin kaikki suurimmat julkiset veistotyöt:
Säätytalon päätykolmio, Elias Lönnrotin
muistomerkki ja J.V.Snellmannin muistomerkki. Lisäksi
hänen kädestään ovat lähtöisin
Kansallismuseon graniittikarhu ja Helsingin rautatieaseman
lyhdynkannattajat.
Monet
yksityiset keräilijät tilasivat Wikströmiltä
suuriakin töitä, joita ovat mm. nykyisin Lahdessa
oleva Aino-suihkukaivo sekä Tampereen Pohjanneito-suihkukaivo.
Serlachiukset olivat Wikströmin tukijoita, mistä
syystä Mäntässä on nähtävillä
paljon Wikströmin töitä. Emil Wikström
oli myös suosittu muotokuvien ja mitalien veistäjä.
Emil
Wikström avioitui vuonna 1895 helsinkiläisen Alice
Högströmin kanssa ja perhe kasvoi kolmella tyttärellä.
Wikströmit asuivat pääosin Visavuoressa, mutta
erityisesti lasten lähdettyä kotoa pariskunta asui
pitkiä aikoja Helsingissä ja Visavuori palveli enemmänkin
kesäkotina. Viimeiset vuotensa Wikström työskenteli
jälleen Visavuoressa ja viimeinen työ jäi ateljeeseen
valua vaille, kun sairaudet ja sota-ajan huono ravinto mursivat
kuvanveistäjän terveyden ja hän kuoli talvella
1942.
|